27.5.2012

Najadit Italiassa!

Najadit osallistuivat tänä vuonna menestyksekkäästi Firenze-cup:n tuoden kotiin hienosti pronssia.


 
Neljän rohkean Najadin iskuryhmä aloitti Italian valloituksen jo tiistaina Roomassa. Peleihin valmentauduttiin ankarasti. Fyysistä kuntoa harjoiteltiin kestävyyslenkeillä pitkin ikuisen kaupungin kauppojen reunustamia kujia ja antiikin aikaisten pylväiden varjossa. Reisilihaksia vahvistettiin erityisillä porrastreeneillä.


Tärkeän koitoksen edellä, myös ravitsemukseen ja nesteytykseen kiinnitettiin erityistä huolta. Proteiinien riittävä saanti taattiin nauttimalla runsaasti maitotuotteita (Cappucinoja ja Gelatoa). Energiatankkausta silmällä pitäen tutustuimme myös paikalliseen pasta- ja risottotarjontaan. Nam.



Perjantaihin mennessä kaikki Najadit (9kpl + tukijoukot) saapuivat itse pääkallopaikalle Firenzeen. Säätiedotus lupasi viikonlopuksi ukkosta, joten jännitystä oli ilmassa. Sitä lievennettiin kokkaamalla maittava illallinen keskustasta vuokratussa kattohuoneistossa, jonka ikkunoista saattoi ihailla Il Duomon kirkon kupoleita.



Lauantaina päivä alkoi varhain altailla, jonne Najadit kävelivät reippaasti, muistaen pysähtyä nauttimaan katukahvilan herkuista. Nam, Nam.

Sääolojen takia järjestäjät aikatauluttivat lauantaille varsin pitkän päivän ja finaalit sunnuntaille. Pelin pituus määräytyi neljääntoista minuuttiin.

Najadien ensimmäinen peli oli Tanskaa vastaan. Suuresta yrityksestä huolimatta ketkut tanskalaiset tekivät korin ja näin peli päättyi heidän voittoonsa.

Täpärästä tappiosta sisuuntuneina Najadit voittivat sekä Euromix-tiimin että venäläisen Matryoshki-tiimin. Finaalipaikasta käytiin hurja taisto Italian joukkuetta vastaan. Neljäntoista minuutin puolustusvoittoisen pelin voiton vei kuitenkin niukasti Italia.

Lauantai-iltana nautittiin jälleen erinomaista pastaa ja salaattia ja valmistauduttiin seuraavan päivän pronssiotteluun. Jännityksestä huolimatta, suurin osa nukkui yönsä sikeästi. Bolognan tienoilla tapahtuneeseen maanjäristykseen havahtui vain kaikkein herkkäunisin.



Sunnuntaina Najadit kävivät pronssitaistoon voitontahtoisina. Kannustusjoukon innostuksen siivittämänä peli Cata-teamia vastaan lähti käyntiin lupaavasti Najadien korilla ja peli päättyikin lukemiin 2-0 joukkueemme eduksi.



Jee, pronssia! Riemusta riehaantuneina puristimme palkintojen jakajalta ilmat pihalle. Ehkä siitä syystä meinasimme jäädä vaille pokaalia.



Pelien jälkeen alkoivat sateet, mutta se ei laimentanut ilomieltämme. Palasimme kämpille kevein askelin, juhlistaen pronssia jäätelöillä.

Turnauksesta jäi siis makea maku suuhun! Ensi vuonna uudestaan!

Ei kommentteja: